Kirjoitimme tämän yhdessä emäntäni kanssa

Ensimmäinen näyttely

Seuraan sohvalta kun emäntä laittaa kassia valmiiksi. Se on jo yöpaidassa ja höpisee jotain isännälle jostain näyttelystä. Kun emäntä kömpii sänkyyn, kömmin viereen ja eipä aikaakaan kun nukahdan.

Herään kevyeeseen tönintään. Emäntä kömpii vierestäni ylös. Herranen aika! Eihän ulkona ole edes valoisaa vielä. Mitäköhän se nyt taas meinaa? Seurailen emännän puuhastelua salaa silmäluomien välistä. Isäntä ei anna heräämisen merkkejä, joten tuskin tässä minnekään kiire on. Tunnen kevyttä rapsutusta mahassani. Emäntähän se siinä herättelee. Se on jo pukenut päällensä. Ilmeisesti ollaan lähdössä, joten ei auta. Minun on kömmittävä myös ylös sängystä. Menemme suoraan lenkiltä autolle. Emäntä avaa oven ja minä kapuan kyytiin. Vai että pidemmälle reissuun ollaan menossa....Mikäs siinä.

Auto hurisee tasaisesti ja nukahdan.

Havahdun, kun huomaan vauhtimme hidastuneen. Ollaan siis tulossa perille..jonnekin. Nousen katselemaan ikkunasta näkymiä. Käännymme jonkin hallin parkkipaikalle. EI MUTTA...tuollahan on koira! Ja tuolla toinen. Mitäs mitäs??? Emäntä parkkeeraa auton, ottaa kassinsa ja lopulta minäkin saan luvan tulla ulos. Koiria vilistää ohitse joka puolelta. Kaikki ovat matkalla halliin sisälle. Siellä täytyy olla jotain erikoista! Kenties jotain hyvää syötävää...Nyt tuli kiire! Noh. Mitä se emäntä kuppaa? Tulisi nyt! Mennään mennään! Hei haju! Äh ei nyt ehdi haistelemaan. Tule jo emäntä! Ups, anteeksi. Kylläpäs tämä oviaukko on ahdas. Anteeksi. Auts, alimmat olivat minun varpaani. Hui, älä päälle kävele. Nohnoh poju, irti takapuolestani!

Vihdoinkin sisällä. Katsotaanpas...Paljon ihmisiä. Ja koiria. Eikä kukaan tunnu oikein kunnolla havannoivan ympäristöään. Hei mikäs tuoksu tuo on? Joo joo. Tullaan tullaan. Kylläpäs emäntä onkin tiukkana tänään. Ensiksi ei saa mennä ja sitten pitääkin mennä. Jahas. Nyt se pysähtyi ja levittää alustaa. Tässä on siis tukikohtamme. Ah vettä ja ruokaa! Emäntä se ajattelee kaikkea. Nam.

Pujottelemme taas ihmis- ja koirameressä ja käymme ulkona. Sitten palaamme tukikohtaamme. Mitä nyt? Ai nyt meidän pitää juosta. Käyhän se. Minä juoksen kuin gepardi! Miten niin "rauhallisemmin"? Eikös meidän pitänyt juosta? No hölkätään nyt sitten. Nyt emäntäkin on tyytyväinen ja saan makupalan.

Nyt menemme naruilla eristeylle alueelle. Hyvä. Täällä onkin enemmän tilaa liikkua. Meitä on vain kaksi. Pysymme paikoillamme, joten päätän istahtaa. Ei hyvä. Emäntä räplää heti mahasta, jos istahdan. Jahas ja taas juostaan. Tylsää. Emäntä hei, anna minun lelu! Anna lelu! Ai hyppiminenkin on kiellettyä. No ei sitten väkisin. Ja taas seistään. Onneksi emäntä välillä antaa salaa makupaloja. Nyt keskellä seissyt naisihminen lähestyy. Viimeinkin joku, joka huomaa minutkin. Tule vielä vähän...vielä vähän...noin! Sainpas annettua pusun! Onpas sillä outo tapa silittää: kuonon päästä takajalkojen varpaisiin asti. Äh. Yök. Sormet pois suustani. Ai se katsoo vain hampaat. Katso nyt sitten. Ja taas juostaan. Ja seisotaan. Sama täti lähestyy uudestaan ja antaa jotain emännälle. Jonkinnäköisen nauhan. Poistumme eristetyltä alueelta ja emäntä kehuu ja antaa makupaloja. Palaamme alueelle uudestaan. Nyt koira-ihmis -pareja on enemmän kuin edellisellä kerralla. Ja taas juostaan ja seisotaan ja juostaan ja seisotaan. Ja taas sama täti antaa jotain emännälle ja poistumme eristetyltä alueelta. Taas emäntä kehuu ja antaa makupaloja ja leikkii kanssani. Haemme tavaramme ja poistumme autolle. Kotimatka alkaa.

Huh. Olipas se väsyttävää. Mutta loppujen lopuksi ihan mukavaa. Emännällä on uusia makupaloja minulle laukussaan. Sain jo koemaistiaisen ja saan niitä varmasti kotona lisää. Sain myös monta uutta tuttavuutta vaikka kaikilla tuntuikin olevan kiire. Otammekohan joskus uusiksi?

-Dali 

© 2004 Helinä Riekki - Materiaalin käyttö vain omistajan kirjallisella luvalla.